Tervehdys karjalaiset ja muut sakilaiset!
Nyt on varaa olla antelias sakilaiseillekin, kun toiviomatka Helisevän rannoille on lakkarissa!
Hieno reissu, ei siinä mitään.
 
Paljon nähtiin, Siperian jättiputkia, metsää ja kesantopeltoja. Ja tietysti sodanaikaisia taistelutantereita. Vaan eipä niitä juuri muusta maastosta erottanut. Senkin vähän mitä rakennelmia oli jäljellä olvat oligraatit pilkkoneet huviloittensa rakennusaineiksi. Siinä on sitä luonnonmukaista uusiokäyttöä suomalaisten betonibunkkereille!
Jotenkin ei ihan heti tullut mieleen kaunis Karjala, kun sen rappiontilaa viiden tähden bussin ikkunasta seurasi.
Venäläiset hautuumaat oli kyllä sieviä! Haudat oli aidattu värikkäillä, polven korkuisilla aidoilla ja joissain oli jopa istumapaikat vierailijoille.  Yhdelläkin haudalla nökötti kymmemen hengen pirttikalusto! Mukavahan siihen on sukulaisten tulla ja votkaa naukkailla mummon muistoksi.
Me kävimme sankarihaudoilla hiljentymässä ja laulettiinkin Oi Kallis Suomenmaa, se mitä osattiin.
Hyttysiä oli hirveesti ja ne kävivät erikoisesti ryhmän tanskalaisen jäsenen kimppuun. Olen jo vuosia selittänyt, että se johtuu siitä, kun tanskalaiset ryösti Turun Tuomiokirkon hopeat hyvän kuningas Kristianin aikana. Suomen hyttysillä on tanskalaisviha geeneissä. Kai venäläishyttyset kostaa niille jotain Liettuan miehitystä.
No, näistä ilmahyökkäyksistäkin selvittiin. Siinä kunnostautui erikoisesti vänrikki Ahola.
 
Yöt nukimme Pyhäjärven rannalla käkikellon mallisessa  höylähirsihirsimajassa. Koko alue oli puts plank poleerattu. Vahtikoirakin oli kiillotettu.
Siellä nukuttiin raikkaasti, tuulen vinkuessa akkunalasien raoista.
Huoneet siivottiin päivittäin, ja jopa mun likapyykki löytyi kauniisti laskostettuna sängyltä. Jätin natsaijuu tytölle.
 
Saunavuoroissa oli pientä hämminkiä. Ekana iltana naiset saunoivat periaatteessa ruokasalissa. Oli siinä joku pieni liukuoventapainen, joka vähän suojasi ruokailijoitten katseilta, mutta yllätyksen vaara oli ilmeinen. Miehet pääsivät rantasaunaan.
Seuraavana iltana sitten vaihdettiin saunoja, kukaan vaan ei muistanut kertoa siitä Madsenille. Tämä ihmetteli, että onko täällä Sortavalalainen saunakulttuuri, kun yhtäkkiä samaan saunaan tunki puolen kymmentä naista!
Bussissa tuumattiin, että joka mies olisi siinä tilanteessa hiljaa luikahtanut ulos, paitsi Kale, joka olisi paennut lauteihii alle.
 
Musakan ravintola saanee vielä odottaa Michelin tähteään jonkun aikaa.
Muuten kyllä tarjoilu oli huomaavaista ja henkilökohtaista. Jokainen kahvikuppi ja soppalautanen tuotiin kahen käen kantaen pöytään.
Tässä on entisen Neuvosto Venäjän täystyöllisyyden salaisuus!
Bussissa Pekka piti minut muonassa, kiitos Hellän voileipien! Ja taidettiin siinä muutama pullokin poksauttaa.
Istuin akselilla Majuri, Pekka, Jokke ja Heikki. Juttua riitti mutta pään piti kääntyä kun tarhapöllöllä ja nyt on kylet kippeet nauramisesta.
Jokke osoittautui todelliseksi tietonikkariksi. Ja karttaa ja merikorttia löytyi siististi muovitaskuihin mapitettuina.
Seppo puheli sitä sota-asiaansa  ja soitti aihetta täydentävää musiikkia. Kertoi lukeneensa Pohjantähden 37 kertaa. Mitä sitä muuta lukemaan, kun on kerran mieleinen kirja löytynyt! Linnan romaanien tiimoilta järjestettiin myäs tietokilpailu pöytäkunnittain. Ja juuri sinä iltana kun oltiin paistettu makkaraa ja juomat kuuluivat hintaan. Muista siinä sitten  Tuntemattomien etunimiä kun on täys työ omassaankin. Siinä lajissa ei pärjätty. Ja ne jotka pärjäs, olivat ylenkatsoneet tarjoilua.
 
Musta hauskin juttu oli Konevitsa ja siellä esiintynyt vähemmistö trio.
Myö kulttuurihaukat astuttii laivaa, hommattiin Suti-seälle kanstuol ja seilattii Laatoka aalloil puolisen tuntii Konevitsaa.
Eeva toi tiiliskiven kainalossaan, vanhan tavan mukaan.
(Se Heikin Pekkolan raunioista löytämä tiiliskiven puolikas olisi hyvin joutanut sekin Konevitsaan. Hekkki väitti, että se on aito ja alkuperäinen Pekkolallainen. Minä olin näkevinäni siinä Pukkilan leiman.)
Luostarin alueella oli erinäisiä  kunnostettavia neliöitä.
Alakerran talvikirkko oli jo aika hyvässä maalissa sisältäkin, mutta yläkerran kesäkirkko oli aliupseerikerhon jäljiltä hiukan autio. Mutta siellä oli tämä munkkitrio ja tilaa suuremmallekin joukolle. Lauloivat soinnukkaasti ja näyttivät melkein pyhiltä kammattuina ja hienosti käsillään musiikkia myötäillen.
Jälkeenpäin Suti-setä esitti näille miten Valamossa ennen laulettiin. Ja sitten sadetta pitämään kahvilaan, jossa taas tarjoiltiin kahvikuppi kerrallaan, peukalot sopassa, kohteliaasti soljankaa ja voitakakkoo. Viitseliäimmät lähtivät saarikierrokselle kastumaan, sillä nyt satoi ihan kaatamalla. Siinä oli katveessa mukava postikorttia kirjoittaa ja välillä sikarista henkosia vedellä, varsinkin kun kahvilan hoitaja huusi no smkoing! Vaan eihän se sikari ihan heti sammu.
Sitte myö kuletettii ukko laivaan, herätettiin matruusit ja varattiin parraat paikat.
 
Kotimatka kulki Viipurin kautta. Pysähdyttiin pellavakaupassa ja postissa. Pellavakauppa oli ihana!
Mun lapsuuden ystävällä on maatila ja siellä kaunis jugend-uuni ja tähän uuniin sopivat pellavaverhot, missä on kuultokuvin kaisloja ja muita sen ajan henkisiä räpellyksiä. Aina kun kuljen sen uunin ja ikkunan ohi olen äänenn ihaillut niitä. Ja talon emäntä vaan hymisee ja kiittää.
Miksei saakeli ole saanut sanottua, että mene Viipuriin pellavakauppaan ja osta itelles, 250 ruplaa metri.
Nyt ostin neljä metriä sitä samaa vihreen sävyistä pellavaa ja teen siitä aamutakin, että saan sen päälleni kun seuraavan kerran menen niille saunaan! Että semmosia kavereita!
Viipurin torilta saa mitä vaan, sehän tiedetään. Ne jobbarit tarjoo turistille vähän naaman mukaan, mitä luuleevat että sen näköset vois tarvita. Niinkun Suti-sedällä viagaraa )ei kuulemma tarvii), Madsenille kalaverkkoja kun sillä oli se kalahattu päässä ja mulle jostain syystä luutia.
Kysyin pojilta, josko sikaria löytyisi. "No, minkälaista?"  "Kuubalaista."
Varmaan olin eka turisti kun niitä etsi. Vaan bisness on bisnestä ja kohta poika juoksi kahdeksan kuubalaista sikaria kourassa. Ihan aitoja ja vielä hienoa merkkiä! Tingin niistä, kun en tiennyt mitä ja missä kunnossa ne olivat. Hinta putos puoleen ja molemmat oltiin tyytyväisiä.
Illemmalla sitten testasin yhden Vaakunan terassiparvekkeella. Olivat antaneet paremman huoneen merinäköalalla, kun edelliskerralla todistin, että kaksi näin isoa ihmistä ei mahdu niiden standardi huoneeseen.
Mikäs siinä sitten oli Vanajavettä katsellessa matkaa muistella!
 
Ja eikun Terijoen matkaa suunnittelemaan.  Heikin antama matkaikoni on jo varattuna koko porukan turvaksi!